Marianne Tiitinen

Olen toiminut Pikkuverstas-nimen alla vuodesta 2014. Suunnittelen ja valmistan esineitä, huonekaluja ja koruja. Käytän materiaaleina pääasiassa puuta ja 3d-printattuja materiaaleja. Erittäin mielläni otan vastaan tilauksia liikelahjoista. Opetan kaiken muun ohella tuntiopettajana muotoilua, tuotteistamiseta ja palvelumuotoilua Taitokeskus Jyväskylässä.

Koulutukseltani olen puuartesaani ja muotoilija AMK. Olen aiemmin työskennellyt puuseppänä, soitinrakentajana, kirjansitojana ja nyt muotoilijana.

Suunnittelen ja toteutan myös kaupunkiviljelyaiheisia luentoja ja siihen liittyviä työpajoja. Olen toiminut Jyväskylässä Kankaan puutarhalla viljelytoiminnan koordinaattorina vuodesta 2013. Kts.  https://kankaanpuutarha.wordpress.com/

Tällä hetkellä uusinta uutta on Visusti-hanke! Visusti-hanke on Jyväskylän Taiteilijaseuran, Luovan valokuvauksen keskuksen ja Materia ry:n yhteishanke, jonka tavoitteena on lisätä visuaalisten alojen yhteistyötä Keski-Suomessa. Hankkeen projektit rahoittaa SKR, K-S kehittämisrahasto sekä yhdistykset itse.
Tärkeimmät projektit 2019-2021:
-Metsämaa-näyttelykiertue 2020-21 , jossa toimin näyttelyn juryttajana.
-Yhdistysten yhteisen taide-ja muotoilulainaamon perustaminen syksyllä 2020
-Yhdistysten yhteinen YouTube-kanava. Tavoitteena kv-näkyvyys.

Vuosina 2017-2018 olin mukana taiteilijaryhmä PK5:ssä "Taiteililijat lähipalvelujen tuottajina" -hankeessa Jyväskylän Kankaalla. Työskentelin ryhmässä muotoilijana ja tavoitteena meillä oli lisätä Kankaan alueen kulttuuripitoisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä vahvistaa Kankaan alueelle muodostuvaa identiteettiä.
Seuraa kuulumisia fb:ssa Kankaan kulttuuri- sivustolla.

Toimin myös Keski-Suomen muotoilu- ja taideteollisuus yhdistys Materia Ry:n puheenjohtajana vuodesta 2015.
Kts. http://materiary.fi/

Tallenna